Viimeisimmät uutiset

Viimeisimmät uutiset

Tapion Sulka on jäsentensä tekemä seura. Aloitamme uuden perinteen, jossa palkitsemme vuosittain henkilön, joka on kuluneella kaudella tehnyt erityisen paljon Tapion Sulan seuran eteen. Kyse voi olla yhteishengen ylläpitämisestä, seuran tärkeissä kisoissa ja muissa tapahtumissa auttamista, tai mitä vaan muuta.

Ehdolla ovat kaikki TS:n jäsenet, pois lukien hallitus ja seuran palkattu henkilökunta. Palkinto jaetaan kauden päättäjäisissä 8. kesäkuuta.

Käy ehdottamassa oheisen kyselyn kautta!

Kausi huipentuu lauantaina 8.6. pidettäviin päättäjäisiin. Ohjelmassa perinteiseen tapaan ulkopelejä ja saunomista. Uutena perinteenä on Tapion Sulan Vuoden Seura-aktiivin palkitseminen. Tiedossa on jälleen takuuvarmasti liikunnallinen ja hauska juhlapäivä, joten rohkeasti mukaan ilmoittautumaan!

Lähde yhteismatkalle sulkapallon MM-kilpailuihin Baseliin, Sveitsiin 22. - 26.8.2019. Matka on tarkoitettu vain Tapion Sulan jäsenille ja sen järjestää matkatoimisto OK-Matkat Oy.

Matka sisältää lennot ja majoituksen sekä lentokenttäkuljetukset. Kisalippuja on vielä hyvin saatavilla ja niiden hankinta koordinoidaan yhdessä, jotta matkaporukka voi hankkia kisahallista paikat läheltä toisiaan. Tämä on upea mahdollisuus päästä seuraamaan maailmanhuippujen pelejä lähietäisyydeltä!

Tapion Sulan harjoitusryhmissä ei ole toimintaa vappuaattona 30.4. eikä vappupäivänä 1.5. Esport Centerin ollessa kiinni vappuaattona klo 18 alkaen, eivät harjoitusryhmien kentät ole myöskään omatoimista harjoittelua varten pelaajien käytettävissä. Vappupäivänä keskiviikon ryhmäläiset voivat kuitenkin käyttää kenttiä omatoimiseen harjoitteluun.

Tapion Sulka toivottaa jäsenilleen iloista vappua!

Viime viikonloppuna Paraisten urheilutalon sulkapallokentät täytti 142 junnusulkapalloilijaa. Ratkottavina olivat vuoden 2019 Suomen mestaruudet alle 15- ja 17-vuotiaiden luokissa sekä alle 9-, 11- ja 13-vuotiaiden ikäluokkamestaruudet. Tapion Sulkaa kisoissa edusti 22 junioria osallistuen 15 luokkaan, ja jokaisesta näistä luokista tuotiin mitalia kotiin! Pitkin viikonloppua nähtiin mahtavia suorituksia, kovaa tsemppiä ja tiukkoja taisteluita, joista monta voitettiin ja osa harmittavasti hävittiin. (Taisteluvoittoja listattuna jutun lopussa.) Joakim Oldorff oli kisojen ainoa triplamestari puhdistamalla pöydän U17-luokassa häviten ainoastaan kaksi erää pelaamistaan 22 erästä koko kisojen aina! Monissakin finaaleissa TS:n väriä löytyi molemmin puolin verkkoa, hienoimmin edustettuna U15 sekanelinpelin finaalissa, jossa 4/4 pelaajista TS:n

Lisätietoja